Uutiset

Renault Trucks Suomen myyntijohtajaksi Juha Mattila

Juha Mattila

Juha Mattila (38) on nimitetty Renault Trucks Suomen uudeksi myyntijohtajaksi ja Volvo Finland Ab:n johtoryhmän jäseneksi 01.10.2022 alkaen. Juha siirtyy tehtävään Renault Trucks tuotepäällikön roolista ja vastaa jatkossa Renault Trucks kuorma- ja pakettiautojen myynnistä Suomessa, raportoiden Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklundille. Juha Mattilalla on pitkä tausta eri autoalan tehtävistä vuodesta 2005 lähtien. Viimeiset kolme vuotta hän on toiminut Renault Trucks tuoteteknisistä asioista vastaavana päällikkönä ja sitä ennen Itä-Suomen Renault Trucks myyjänä. Juhalla on ollut vuosien suhteet Ranskaan Renault Trucksin pääkonttoriin, mikä on tietenkin tärkeää uudessakin roolissa. Ennen siirtymistä Volvo Finlandille ja Renault Trucks -tuotemerkin pariin, Juha toimi useita vuosia kuljetusyrittäjänä. ”Juhalla on erinomainen tuotetekninen tietotaito ja pitkä kokemus Renault Trucks tuotteista, sekä Volvo Group -konsernin eri palveluista. Olemme iloisia, että saamme nyt Juhan mukaan johtoryhmään ja johtamaan Renault Trucks automyynnin tulevaisuutta. Renault Trucks kuorma- ja pakettiautojen myynti on kehittynyt Suomessa viime vuosien aikana. Uudesta mallistosta saamme autoilijoilta jatkuvasti erinomaista palautetta ja mallisto on laaja. Myynnin kasvun potentiaali on edelleen merkittävä ja jatkamme panostusta Renault Trucks myynnin kehittämiseksi. Juha Mattilan laaja kokemus ja tausta eri tehtävistä sekä talon sisältä että ulkopuolelta tulee auttamaan meitä tässä työssä”, Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklund sanoo. Juhan entinen tuotepäällikön rooli avataan haettavaksi. Uusi Renault Trucks tuotepäällikkö palkataan heti sopivan henkilön löydyttyä. Yhteystiedot: Juha Mattila Myyntijohtaja, Renault Trucks Volvo Finland Ab, Osumakuja 4, 01530 Vantaa puh. 040 543 4866 s-posti: juha.mattila@renault-trucks.com Lisätiedot: Magnus Björklund, Toimitusjohtaja, Volvo Finland Ab, Volvo Finland Ab, puh. 010 655 5850, magnus.bjorklund@volvo.com

Renault Trucks kuorma- ja pakettiautot (Volvo Finland Ab) Vuonna 1894 perustettu Renault Trucks on osa Volvo Group -konsernia. Suomessa Renault Trucks kuorma- ja pakettiautoja maahantuo Volvo Finland Ab. Suomen Renault Trucks asiakkaita palvelee koko maan kattavasti Volvo Group -verkosto, jossa on Renault Trucks kuorma- ja pakettiautojen ja palvelutuotteiden myynti, sekä auktorisoidut huolto- ja korjaamopalvelut. Renault Trucksin -mallisto alkaa aina kokonaispainoltaan 2,8 tonnin pakettiautosta jatkuen 76 tonnin raskaisiin kuorma-autoihin. Renault Trucksin ajoneuvot ovat järeitä ja luotettavia, ja niiden polttoaineenkulutus on alhainen, mikä mahdollistaa suuremman tuottavuuden ja käyttökustannusten hallinnan. Volvo Group on yksi maailman johtavista kuorma-autojen, linja-autojen, rakennuskoneiden sekä teollisuus- ja merimoottoreiden valmistajista. www.renault-trucks.fi  Facebook Renault Trucks Suomi Renault Trucks Suomi Instagram #RenaultTrucksSuomi

Set canonical URL
Off