Uutiset

Transport Heimonen: Renault Trucks T High

Transport Heimonen, Renault Trucks T High
T High kuljettaja kertoo T-sarjasta

Transport Heimonen Ky, Kuopio

Transport Heimosen kuljettaja Mikko Suomela kertoo, minkälaista on asua T-sarjassa.

Katso video

Kuljettaja Mikko Suomela:

”Olen ollut kuljettajan hommissa viisi vuotta. 2015 kesällä sain intistä kortit taskuun. Voisi väittää, että tämä on sukuvika tietyllä tapaa. Isälläni oli aikanaan linja-autoja ja sieltä se kiinnostus kuljettamiseen on lähtenyt. Koko ajan minulla on ollut tavoitteena ajaa ulkomailla. Jotenkin ajatus perus kotimaan runkohommista ei ole ollut minulle koskaan kovin mieluisa.

Maaliskuussa 2020 taloon tuli uusi Renault Trucks T High 480 4x2. Siitä lähtien olen T-sarjalla ajanut.

Transport Heimosen toiminta-alueena on koko Eurooppa, Pohjois-Norjasta Espanjaan ja Portugaliin, varsinaista vakioreittiä ei sinänsä ole. Tämä auto hankittiin ja on tehty Suomi-Iberia välin kuljetuksiin, vaikka kelien enemmän tai vähemmän salliessa on tällä T-sarjalaisella monesti käyty Norjassakin kalaa hakemassa. Kuskataan kappaletavaraa ja elintarvikkeita, aikataulutettuja hommia pääasiassa.

Suurin osa työpäivistä koostuu ajosta erinäisiin vuorokaudenaikoihin. Työviikot ovat aika säännöllisiä. Reissun jälkeen yleensä loppuviikosta lastaillaan, viikonloppua vasten Vuosaaren satamaan ja siitä ajan Etelä-Eurooppaan. Alkuviikosta on lastin purut, viikkolepo väliin ja sitten lastaillaan jo etelästä takaisin Suomeen niin, että alkuviikosta ollaan taas purkamassa Suomessa. Taas viikkolepo väliin ja uudelle rundille.

Koska ajetaan suorana autona, niin pääsen suhteellisen säännöllisesti 1,5-2 viikon välein käymään kotona muutamaksi päiväksi. Hommien eläessä tilanne saattaa vähän elää. Harvemmin toki kuukautta pidempään vietän autossa aikaa, aika pitkiä aikoja siis kuitenkin.

Miltä T-sarjalla tuntuu ajaa?

”Uusi auto on aina uusi, eikä tämä sinänsä ole huonompi tai parempi kuin kilpailijansakaan. Ihan hyvä tällä on päästellä! Hytissä on kaikennäköisiä kivoja elämää helpottavia tekijöitä, punkan etureunan taitto, punkan levitys vain toisesta päästä jne. Papereille voisi olla sopiva laatikko hytistä ja ratin säädöt nyt voisi olla vähän laajemmat, mutta kaikkeen tottuu. Lisäksi olisi ihan kiva, jos saisi tallennettua eri ajotasoja muistiin.

Tien päällä tulee lähinnä hämmentyneitä katseita, kun nämä nyt ei mitään kaikkein rakennetumpia vehkeitä ole. Kannattaa ainakin kokeilla, jos T-sarja ei ole ennestään tuttu. On niitä huonompiakin olemassa mielestäni.

Ottakaahan somet hallintaan: IG/Sc/TikTok: Killerhangar, ja jos näkyy jossain, niin tulkaa jutulle!" Instagram/Snapchat/TikTok: Killerhangar

Seuraa somessa: Renault Trucks Suomi Facebook  

 

Kysy lisää ja pyydä tarjous Renault Trucks T-sarjasta: info.fi@renault-trucks.com
Set canonical URL
Off